Yksinolo voi olla rauhoittavaa – mutta ei-toivottu yksinäisyys kuluttaa.
 
Ihmisen ikääntyessä oma seura voi tuoda rauhaa ja vapautta. Moni nauttii itsenäisyydestä ja saa tilaa ajatuksilleen. Mutta silloin, kun yksinäisyys ei ole oma valinta, se alkaa rasittaa mieltä ja kehoa. Pahimmillaan yksinäisyys voi estää yhteyden tunteen toisiin ihmisiin.
 
Nopeasti muuttuva yhteiskunta ja digitaaliset toimintatavat voivat lisätä kokemusta ulkopuolisuudesta – etenkin jos arki tuntuu vieraalta tai asiat vaikeaselkoiselta. Tai haluaa vain keskustella maailmasta tai muiden kanssa sosialisoida kotoa käsin.
 
Siksi haluamme tarjota ikääntyville maksullisen, turvallisen ja juuri heille suunnitellun verkkotoimintaympäristön, jossa käsitellään ajankohtaisia uutisia, jaetaan muistoja ja keskustellaan merkityksellisistä aiheista – aina kunnioittavassa ilmapiirissä.
 
Olen monipuolisen koulutuksen omaava sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, jolla on myös kokemusta liiketalouden ja hyvinvoinnin alalta. Näiden keskusteluryhmien perustaminen kumpuaa vakaasta uskosta siihen, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, saada ajankohtaista tietoa ja kohdata toisia rauhassa – omassa tahdissaan merkityksellisesti. 
 
Tule mukaan keskustelemaan, muistelemaan tai vaikka vain kuuntelemaan. Näissä ryhmissä sinut kohdataan ihmisenä – ilman vaatimuksia.
Lämpimästi tervetuloa
Johanna❤️